Kesähessut tulevat, oletko valmis?

Neliö - Satu Saari
Satu Saari

Kesähessut, nuo loma-ajan ahkerat uurastajat

Liedon Säästöpankki oli yhtenä kesänä mukana Vastuullinen Kesäduuni -kampanjassa ja sai mukanaolostaan paljon positiivista palautetta. Noudatamme edelleen samoja vastuullisen kesätyön periaatteita, kuten tarjoamalla mielekkään työn, hyvin suunnitellun perehdytyksen, oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden työpaikalla sekä kirjallisen työsopimuksen ja – todistuksen.

Tänä kesänä pankki tarjoaa kesätöitä kymmenelle kaupallisen alan opiskelijalle (ammattikorkea- ja kauppakorkeakoulu) sekä muutamalle edellisten kesien konkarille.  Toisen ja kolmannen kesän konkarit laajentavat osaamistaan ja pankkikokemustaan vaativammissa tehtävissä tai toisessa konttorissa.

Perehdytyssuunnitelma

Tulevat pankkilaiset perehdytetään kolmen päivän aikana pankkityötä tiukasti ohjaavien lakien ja säännösten vaatimiin toimintatapoihin. Yhteisillä perehdytyspäivillä opiskellaan kahden tai kolmen oppilaan pienryhmissä pankin tuotteita, palveluita ja harjoitellaan pankin järjestelmiä.

Tutustuttavaa riittääkin, sillä pankkitoimintaa säätelevät ja ohjaavat muun muassa

  • Pankkisalaisuusohjeet
  • Asiakaspalvelun juridiikka
  • Rahanpesulaki
  • Maksupalvelulaki

Turvallisuusasiat sisällytetään perehdytyksen jokaiseen vaiheeseen. Tarkoilla tietoturvaohjeilla suojataan tietoverkko sekä pankkisalaisuuden alaiset asiakastiedot. Myös työntekijän fyysinen turvallisuus varmistetaan kussakin asiakastilanteessa.

Jatkoperehdytys tapahtuu yksilöllisesti omassa konttorissa vakituisen henkilökunnan ohjauksessa joko asiakaspalvelutehtävissä tai niitä tukevissa toiminnoissa.

Hyvää kesää vaan kaikille työkavereille!

Uusien kesätyöntekijöiden perehdytys alkaa jo olla tässä vaiheessa pulkassa. Olen vakuuttunut, että kaikki valitut nuoret ovat tänäkin kesänä fiksuja ja motivoituneita tuleviin tehtäviinsä. Vakiohenkilökunta voi siis turvallisin mielin jäädä kesälomalle kukin vuorollaan.

Vastavuoroisesti myös pankin vakiohenkilökunta oppii yleensä kesätyöntekijöiltäkin uusia asioita. Opiskelijanuoret jakavat tuoreinta internettietämystään vaikkapa Office-ohjelmien käyttövinkkeinä. Kyllä! Vanhakin koira oppii uusia temppuja.

Panu_vaalea

Panu Kuorikoski on yksi heistä, jotka pitävät officen pystyssä sillä välin, kun muut loikoilevat rannalla.

Kesähessut asiakaspalvelun piristyksenä

Kiitos etukäteen kaikille asiakkaille, että suhtaudutte ohjattavan ja ohjaajan parityöskentelyyn asiakaspalvelussa aina ymmärtävästi. Opetustilanteessa vuosiuusintakortin nouto tai lahjashekin osto saattaa kestää muutaman minuutin totutusta kauemmin, mutta seuraavalle tai sitä seuraavalle asiakkaalle Kesähessu toimittaakin jo pankkipalvelut lähes ennätysajassa.

Kiitokset Kesähessuille

Arvoisa opiskelija, kesälomiemme mahdollistaja, älä pahoita mieltäsi Kesähessu-nimestä.  Arvostan suuresti työpanostanne, iso kiitos etukäteen koko pankin puolesta.

Satu Saari

Kommentoi, ole hyvä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s