Hups! Syyllistyin digitalisaation vastaiseen toimintaan

digikuvaD-alkuinen sana on tuonut uusia mahdollisuuksia ostaa ja myydä.

Avasin tyytyväisenä juuri hankkimani valokuvatulostimen laatikon. Vihdoinkin voisin tulostaa digikuvistani itse kymppikuvia, ja vieläpä fotosublimaatiotulostimella. Siis ihan oikeita valokuvia, sadan vuoden säilyvyystakuulla.

Jokin kuitenkin sykähdytti. Olen vuosia toiminut aktiivisesti digitalisaation sanansaattajana ja touhunnut lumoutuneena tietotekniikan kertakaikkisiin mahdollisuuksiin. Tosin tuota d-alkuista sanaa olen käyttänyt hyvin säästeliäästi.

Ja nyt syyllistyin itse siirtämään bittimuotoista aineistoa paperille, ja vieläpä tosi tyytyväisenä omaan suoritukseeni.

Prosessit muuttuvat

Ei niin kovin kauan sitten, oli itsestään selvää, että valokuvat pitää tulostaa filmiltä paperille tai ainakin tehdä niistä dioja. Nykyään aika harva meistä tulostaa tai tulostuttaa kuvapalveluissa valokuvansa. Jokin on muuttunut.

Digitalisaation mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta. Digitalisaatio on muuttanut ja tulee muuttamaan asiakasprosesseja, oli sitten kyseessä osto tai myynti.

Olemme kaikki asiakkaita, ostamme siis jotakin. Ostamisen lisäksi, useimmat meistä myyvät jotakin. Tarkemmin ajatellen tosi monet. Työpanoksemme, tuotteita, palveluja tai uusia ajatuksia.

D-alkuinen sana on tuonut uusia mahdollisuuksia ostaa ja myydä.

Niinpä, olisiko tuumaustauon paikka? Pitäisikö itse kunkin miettiä onko osto- ja myyntiprosessimme muuttuneet matkan varrella? Onko muutos hiipinyt luoksemme samalla tavoin kuin valokuvaamisessa?

Digitaalisuus ei ole muusta liiketoiminnasta irrallinen asia

Yritystasolla tämä tarkoittaa sitä, että yritysten pitää muuntua diginatiiveiksi. Mielellään myös aika nopeasti siksikin, että noin 70 prosenttia yritysten ostopäätöksistä tehdään ennen ensimmäistä suoraa yhteydenottoa myyjäyritykseen.

Käytännössä ostaja selvittää myyjän tuotteet, palvelut ja hinnat verkosta, ennen kuin ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä myyjään. Jos et ole vakavasti verkossa, et pääse edes kisaan mukaan!

Yritän itse pysyä muutosvauhdissa mukana. Ainakin joka kerta, kun tallennan kuvamuistoja kännykkäkamerallani.

Vaaka - Juha Kiviluoma

Juha Kiviluoma

Kommentoi, ole hyvä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s