Timantteja ja koukkuja

Vaaka - Satu Saari

Ilmaisia lounaita ei ole edes lapsille. 

Leikkiminen ja pelaaminen ovat osa lapsen kehitystä. Nykyisin yhä harvempi pelaaja käyttää perinteistä mailaa, palloa tai kiekkoa. Tai jos käyttää, tapahtuu se kotisohvalla virtuaalisesti.

Olen tavattoman huolissani nykynuorison tulevaisuuden fyysisestä kunnosta. Miten ulkona liikkuminen, pelaaminen ja pyöräily saataisiin taas kiinnostavaksi? Kuluneen kevään ja kesän Pokémon-villitys oli hyvä alku, mutta innostus laski lähes yhtä nopeasti, kun alkoikin.

Olen myös tavattoman huolissani nykynuorison vanhempien maksukorteista! Pitäkää varanne – ihan kirjaimellisesti, sillä lapsen pelaamisen ohessa luvallisesti ladattu muutaman euron peli iTunesissa tai Google Playssa saattaakin maksaa varomattomalle kortinhaltijalle satasia tai jopa tuhansia euroja.

Tarjolla on myös ns. ilmaispelejä, joissa niissäkin piilee koukku. Tarjolla on timantteja (no huh, pelivälineitä sentään) tai pelihahmoille lisäominaisuuksia maksua vastaan. Tietysti maksua vastaan, sillä ilmaisia lounaita ei ole edes lapsille. Mikäli vanhempien luottokortin numeroa ei ole käytössä (tallennettuna pelikaupan edelliseltä ostokerralta), voi pelipanostusta lisätä kätevästi vaikka lisäämällä timanttiostokset puhelinlaskuun.

Seuraava esimerkki voisi olla minun, sinun tai lähes kenen tahansa perheestä. Esimerkkiperheenä tavalliset Virtaset, joilla on 10-vuotias Ville-poika. Villen isä Jukka osti kesäkuussa iTunesista pojalleen pelin ja maksoi sen omalla Visa Electron –kortillaan. Kesäloman ensimmäisten päivien ajanviete vanhempien työpäivän ajaksi oli turvattu.

Syyskuussa perhe otti yhteyttä pankkiin, koska korttitililtä oli veloitettu heille kuulumattomia ostoksia. Tuntemattomien veloitusten saajana oli kaikissa iTunes.com.  Virtaset vaativat pankkia hyvittämään tililtä veloitetut maksut, yhteissummaltaan yli 800 euroa. Tilillä oli kesä-heinäkuussa muutamia veloituksia 1,99 -2,98 euron välillä. Elokuussa oli useita 9,88 – 26,97 euron veloituksia viikon välein. Syyskuussa veloituksia oli jo lähes päivittäin yli 30 eurolla.

Vastaavan kuvion ennenkin nähneenä pyysin Virtasia puhuttamaan vielä perheen pelaajaa. Vasta iTunesin perusteellisen selvityksen jälkeen Ville myönsi hankkineensa peliin lisäominaisuuksia, muttei ymmärtänyt ostaneensa niitä ihan oikealla rahalla. Ostoksiin kuluneet varat menivät isän kortilta, eikä muutaman viikon kasvavan kokeilun jälkeen kukaan huomannut tapahtunutta, eikä reagoinut niihin mitenkään.  Maksutkin siis taisivat olla virtuaalisia?

Pankki ei korvannut tapausta ja Virtaset selvittelevät itse tapahtunutta iTunesin kanssa.

Turvallisinta on käyttää verkkopalveluja ja luovuttaa korttitietojaan vain verkkokaupoille, jotka ovat tunnettuja ja joiden kieltä ymmärrät 🙂 Äläkä jätä piikkiä auki!

Satu Saari

Kommentoi, ole hyvä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s