Pankki kyselee asiakkaan raha-asioiden taustoja. Miksi?

Turku Hämeenkatu 9 konttori, Niuro Jouni
Jouni Niuro

Pankkimme asiakkaat ovat viime aikoina joutuneet vastaamaan uusiin ja joidenkin mielestä hieman tungetteleviinkin kysymyksiin kanssamme asioidessaan.

Kysymyksiä esitetään niin nykyisille kuin uusillekin asiakkaille ja niiden avulla pyritään selvittämään esimerkiksi asiakkaan tunnistamiseen, varojen alkuperään, palvelutarpeisiin ja rahojen käyttötarkoitukseen liittyviä asioita.

Mitä pankin pitää tietää asiakkaistaan, milloin voidaan kysyä lisätietoja?

Pankilla tulee olla riittävät tiedot asiakkaan taloudellisesta asemasta, asioinnista ja palvelujen käyttötarkoituksesta. Asiakkaalta kysytään tietoja pankkipalvelujen käytöstä sekä tilille tulevien varojen alkuperästä ja käyttötarkoituksesta. Tietoja kysytään henkilöasiakkaiden lisäksi myös yritysasiakkailta.

Henkilöllisyystietojen lisäksi pankilla tulee olla riittävät tiedot mm. yrityksen omistajista, liiketoiminnan luonteesta ja laajuudesta, liikekumppaneista ja taloudellisesta asemasta.

Nämä asiat Liedon Säästöpankki kartoittaa yhdessä asiakkaan kanssa ennen asiakkuuden alkamista ja palveluista sopimista. Asiakkaan on hyvä myös muistaa, että kaikkia asiakkaan pankille antamia tietoja käsitellään aina luottamuksellisesti.

Tietoja pitää myös päivittää säännöllisesti

Asiakkaiden tietoja tulee lisäksi päivittää säännöllisesti. Uusien asiakkaiden perustiedot tarkistetaan siis aina ja nykyasiakkaidenkin tiedot tasaisin väliajoin. Tietojen päivittäminen on tehokasta ja luontevaa esimerkiksi silloin kun asiakkaan kanssa sovitaan uudesta palvelusta tai asiakas hakee uutta lainaa. Tästä syystä asiakkaan ei tarvitse hämmästyä tai etenkään pahastua, jos pitkäänkin kestäneen asiakkuuden aikana pankki kyselee uudelleen asiakkaan mielestä jo aiemmin läpikäytyjä asioita.

Hämmästystä ovat erityisesti aiheuttaneet kysymykset, joilla pyritään selvittämään onko asiakas verovelvollinen USA:ssa tai onko hän poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö. Näitäkin asioita pankki joutuu selvittämään, koska pankkeja velvoittavat useat lait, joilla pyritään estämään rahanpesua ja terrorismin rahoittamista. Tietoja antaessa kannattaakin muistaa, että antamalla pankille kaikki tarvittavat tiedot, kantavat asiakkaat myös omalta osaltaan yhteiskuntavastuuta ja auttavat estämään harmaan talouden toimintaa.

Jos asiakas kieltäytyy tietojen antamisesta tai hoidettavista pankkiasioista ei saada riittäviä tietoja?

Pankki ei siis kysele tietoja omiin markkinointi- tms. tarkoituksiin, saatikka kiusatakseen asiakasta turhilla kysymyksillä. Pankilla on velvollisuus kysyä tietoja, jotta se voi olla varma asiakkaan pankkiasioinnin luonteesta. Osa kysymyksistä tulee suoraan laeista ja säädöksistä. Kaikki pankit joutuvat pyytämään asiakkailtaan hyvin samankaltaisia tietoja ja onkin hyvä pitää mielessä, että kyse ei ole siitä, että asiakasta epäiltäisiin jostain ja että jos pankki ei saa tarvittavia tietoja, sen on kieltäydyttävä kyseisen asiakkaan toimeksiantojen hoitamisesta.

Maailma on käynyt pienemmäksi ja väärinkäytökset, rahanpesut ja erilaiset muut uhat ovat tulleet Suomessakin arkipäiväisiksi. Siten on meidän kaikkien etumme, että väärinkäyttöyritykset saadaan kiinni.

Kommentoi, ole hyvä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s