MITÄ JOS…

Laura_Björkqvist_neliö
Laura Björkqvist

Mitä jos voittaisin lotossa? Mitä jos voisin viettää sapattivuoden? Entä mitä jos minulle tai läheiselleni tapahtuu jotain?

Meillä kaikilla on haaveita, pieniä ja suuria

Mitä jos voittaisin lotossa, miten käyttäisin rahat? Joku haluaa matkustella, toinen sijoittaa rahat hajauttaen. On mukavaa, että myös me pankissa työskentelevät saamme olla mukana mahdollistamassa ja toteuttamassa haaveita, muuttamassa ne tahdon asioiksi. On ilo nähdä, kun nuoripari ostaa ensimmäisen yhteisen asuntonsa tai kun lapsi käy nostamassa hartaudella säästämänsä varat ja ostaa omilla rahoillaan jotain toivomaansa.

Haluamme kannustaa asiakkaitamme tahtomaan enemmän. Pienistä puroista kasvaa suuri virta ja haaveet voivat täyttyä. Joskus haaveet tuntuvat kaukaisilta tai vaikeilta tavoittaa, mutta lopputulos usein palkitsee

Mitä jos minulle tai läheiselleni tapahtuu jotain?

Kuinka moni on pysähtynyt miettimään elämän ikävämpiä asioita? Niitä asioita, joita ei välttämättä haluaisi ajatella sen enempää? Jokaisella tulisi olla haaveita, mutta on hyvä muistaa myös elämän haavoittuvuus. Emme pysty määräämään etukäteen kuka sairastuu, menettää työpaikkansa tai kuolee. Näihinkin tilanteisiin kuitenkin voi ja on syytäkin varautua. On erittäin tärkeää miettiä kuka huolehtii asioistani jos minulle tapahtuu jotakin.

Varautuminen on kaiken a ja o olipa kyse sitten edunvalvonta-asioista tai vaikkapa testamentista. Jos minulla on jonkinlainen toive siitä, miten asiat tulisi hoitaa, jos sairastun tai menehdyn, tulisi se myös kirjata paperille. Moni asiakas sanookin miettineensä kauan tärkeiden papereiden laatimista, mutta ei ole vain tullut tehtyä.

Näistä asioista saattaa myös olla vaikeaa puhua oman kumppanin tai muun läheisen kanssa. Asia kannattaa kuitenkin nähdä niin, että etukäteen asioista puhuminen helpottaa usein tilannetta, jos jotain tapahtuu. Ihmiselle tulee kevyt ja helpottunut olo, kun hän tietää, että asiat ovat kunnossa, eikä hänen tai kenenkään läheisen tarvitse ottaa niistä turhaa stressiä.

Elämän tärkeimpiä dokumentteja laadittaessa on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen. Ulkopuolinen ammattilainen osaa esittää kysymyksiä, joita itse ei välttämättä ole edes tullut ajatelleeksi. Omassa työssäni olen siitä onnekkaassa asemassa, että saan auttaa ihmisiä näiden suurten asioiden kanssa. Jokaisen asiakkaan tilanne on uniikki, ja tämän vuoksi henkilökohtainen keskustelu ja asioiden läpikäyminen on tärkeää.

 

Klikkaa itsesi Kaukaa viisas -blogin lukijaksi blogin oikeassa reunassa olevasta Tilaa päivitykset -painikkeesta, niin saat uudet blogipostaukset tuoreeltaan luettavaksesi.

Kommentoi, ole hyvä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s