Kun tulee puheeksi työyhteisön tiimihengen kohottaminen, yhteisöllisyyden kokemuksen vankistaminen tai työntekijöiden viihtyvyyden lisääminen, kuulijat tuntuvat yhä edelleen kokevan liiaksi, että nyt heidän työpaikastaan yritetään tehdä hali-hali-pusi-pusi-organisaatio. Vaikka itse uskonkin inhimillisen lämmön lisäämisestä olevan hyötyä kaikille organisaatiolle (ja erityisesti juuri viivan alle jäävän tuloksen kannalta), tästä ei kuitenkaan ole ensisijaisesti edes kyse, kun kehitetään työyhteisön yhteisöllisyyttä. Ei lähtökohtana ole se, että töissä pitäisi kaiken aikaa olla erityisen sopuisaa ja seesteistä.
Viime kesänä runsaasti mediahuomiota saaneet jalkapallon MM-kilpailut herättivät minut taas pohtimaan, missä määrin osaaminen on kollektiivista, missä määrin meidän on mahdollista antaa tilaa yksilölliselle erinomaisuudelle. Oletettavasti kummallekin on aikansa ja paikkansa, mutta osaammeko tunnistaa, mitkä arjessa ylläpitämät käytäntömme kannustavat meitä yhteistyöhön toistemme kanssa, mitkä puolestaan saavat meidät tavoittelemaan enemmin omaa etua. Jatka lukemista Miten luodaan yhteistyön työyhteisöjä? – Neliosainen blogisarja yhteisöllisyyden rakentamisesta, osa I
Vielä viimeinen tarkistus, että hakemuksessa on kaikki kuten pitää ja lähetä. Sitten seuraa jännitys – toinko nyt varmasti osaamistani ja persoonaani tarpeeksi esiin hakemuksessa? Erotunko oikealla tavalla muista hakijoista? Entä onko tämä sellainen työpaikka, jota olen etsinytkin? Näitä ajatuksia on varmasti jokainen työnhakija käynyt läpi jossain kohtaa työuraansa.
Työelämä on murroksessa. Uudet työpaikat syntyvät asiakaspalvelutaitoa, asiantuntijuutta ja luovuutta vaativille aloille, jolloin kaikkien yrityksessä työskentelevien henkilöiden innostus työn tekemiseen on organisaation elinehto.
